KOKOUSPÖYTÄKIRJA

 

 

Etelä-Pohjanmaan tietojenkäsittely-yhdistys ry:n hallituksen kokous

 

Aika:                    9.10.2006 klo 18.00

 

Paikka:                 Hotelli Alma

 

Läsnä:                 Kai Suuronen

Antti Lintala

Esa-Matti Åkerberg

Maiju Kaakinen

 

 

    Kokouksen avaus.

 

    Tarkastettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

 

    Päätettiin pitää yhdistyksen syyskokous Vaasassa 23.11. ravintola Fondiksessa.

 

    Päätettiin toteuttaa jäsenlehti ilmoitusmäärästä riippuen joko 8 tai 12 sivuisena ja edelleen väripainoksena. Materiaalin deadlineksi sovittiin 25.10., jolloin materiaali olisi valmis toimitettavaksi Tekariin 27.10. Postitustalkoot Etelä-Pohjanmaan Matkailussa maanantaina 6.11. klo 16.00

 

    Kai Suuronen kertoi puheenjohtajakokouksen kuulumisia. Merkittävin esillä ollut asia oli liiton säästämistavoitteet. Etkyn kannaksi sovittiin että yhdistyksen osuus ei saa missään nimessä pienentyä.

 

     Kai Suuronen kertoi myös liittokokouskuulumiset, jotka merkittiin tiedoksi.

 

    Yhdistyksen 35-vuotisjuhlien suunnittelu aloitettiin. Alkuvuodesta olisi tarkoitus pitää ns. juhlaseminaari yhteistyössä Esa-Matti Åkerbergin hankkeen kanssa ja varsinainen 35-vuotisjuhla mahdollisimman lähellä ”oikeaa päivämäärää 10.10.

 

    Yhdistyksen pikkujoulusta keskusteltiin, mutta siitä ei vielä päätetty mitään. Ilmeisesti Areenalla pidettyä hyväntekeväisyyskonserttia ei toteuteta lainkaan tänä vuonna. Muut vaihtoehdot jäivät mietintään, otetaan asia esille uudelleen seuraavassa kokouksessa.

 

    Seuraava kokous sovittiin pidettäväksi 25.10.2006 ravintola Huviretkessä klo 18.00 alkaen. Lehden materiaali tulisi olla tuolloin jo kasassa, että sivujako voidaan suorittaa (katso koht. 4).

 

10§   Päätettiin kokous                 

 

 

 

 

 

Seinäjoella ____/____ 2006

 

 

 

 

 

___________________________________                                  ___________________________________

Kai Suuronen                                                                                            Maiju Kaakinen